Koulutus- ja sosiaalipolitiikan osaaja, tahdotko tehdä vaikuttavaa työtä, jonka tulokset näkyvät yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä?

Etsimme nyt Xamkiin edunvalvonnan asiantuntijaa vastaamaan Opiskelijakunta Kaakon edunvalvonnan ja vaikuttamistyön kehittämisestä ja toteuttamisesta. Toimipaikkasi voi sijaita millä tahansa Xamkin kampuksista, Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä tai Savonlinnassa. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Tehtävä alkaa 1.2.2022 tai sopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä noudatetaan koeaikaa.

Mistä työssä on kyse?

Tässä tehtävässä vastaat koulutuksen opiskelijalähtöisestä kehittämisestä ja opiskelijahyvinvoinnista. Lisäksi koordinoit opiskelijakunnan edustajiston toimintaa sekä kannustat ja innostat opiskelijoita osallistumaan vaikuttamistyöhön.

Lähimmiksi työkavereiksi saat opiskelijakunta Kaakon työntekijät sekä opiskelijoista muodostuvan hallituksen ja edustajiston jäsenet. Teet yhteistyötä myös Xamkin muun henkilöstön kanssa.

Miksi Xamkille kannattaa hakea?

Xamkissa teet vaikuttavaa työtä, jonka tulokset näkyvät koko yhteiskunnassa. Meillä on tiivis yhteishenki, joka yhdistää kaikkia opiskelijoista henkilökuntaan. Työskentelemme yhdessä tiedon ja tutkimuksen eteen ja tämä näkyy niin, että kaikki ovat valmiita auttamaan toisiaan.

Meille on päivänselvää, että voit suunnitella omaa työtäsi ja työaikojasi. Haluamme, että voit antaa itsestäsi parasta työssä sekä vapaa-aikana.

Palkkasi on yksityistä opetusalaa koskevan työehtosopimuksen mukainen. Pidämme hyvinvoinnistasi huolta tarjoamalla kattavan työterveyshuollon. Lisäksi tuemme vapaa-ajalla virkistäytymistä liikunta-, hieronta- ja kulttuurieduilla.

Me Xamkissa työskentelemme uutta oppien ja toisiamme kirittäen. Meillä sinulla on mahdollisuus oppia ja kehittyä työsi mukana. Kannustamme sinua kehittämään osaamistasi jatkuvasti, ja siksi tarjoamme sinulle Xamkin  avoimen ammattikorkeakoulun opinnot veloituksetta.

Entä mitä odotamme sinulta?

Edellytämme vähintään toisen asteen tutkintoa. Toivottavia ovat myös korkeakouluopinnot sekä hyvä suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito. Lisäksi odotamme sinulta joustavuutta ja matkustusvalmiutta erityisesti Xamkin muille kampuksille, mutta myös muualle Suomeen.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää korkeakouluopiskelijoita koskevien koulutus- ja sosiaalipoliittisten trendien tuntemista, sekä taitoa viestiä niistä ymmärrettävästi opiskelijakunnan luottamustoimijoille ja sidosryhmille.

Arvostamme lisäksi aiempaa kokemusta opiskelijajärjestötoiminnasta sekä kouluttamisesta ja esiintymisestä.

Miten hakuprosessi etenee?

  • Hae paikkaa TÄÄLLÄ 11.1.2022 mennessä ja liitä hakemukseen ansioluettelosi. Alkuperäiset todistukset tarkastamme valitulta.
  • Aloitamme haastattelut heti.
  • Osan hakijoista kanssa etenemme soveltuvuusarviointiin.
  • Olemme yhteydessä kaikkiin hakemuksen jättäneisiin viimeistään valinnan jälkeen.

Jos sinulle jäi kysyttävää, tai haluat jutella Xamkista tai työstä lisää, pyydämme ottamaan yhteyttä alla olevaan yhteyshenkilöön.

Yhteyshenkilöt:

Jenni Aikio

Pääsihteeri

044 702 8591

jenni.aikio@opiskelijakuntakaakko.fi

Hae paikkaa: https://www.xamk.fi/xamk/avoimet-tyopaikat/?rmpage=job&rmjob=316&rmlang=FI