Hallitus

Hallitus toteuttaa opiskelijakunnan operatiivista toimintaa lain, sääntöjen ja edustajiston päätösten mukaisesti.

Hallitus tekee vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä Kaakossa, Xamkissa, kampuskaupungeissa sekä valtakunnallisesti. Valtakunnallisesti Kaakko vaikuttaa erityisesti SAMOKin kautta. Hallituksen jäsenillä on omat vastuualueensa, joten kaikki opiskelijaryhmät ja opiskelijaelämän asiat huomioidaan mahdollisimman hyvin erilaisessa päätöksenteossa. Lisäksi yhteistyötä tehdään muiden opiskelijakuntien kanssa.

Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa:

  • järjestää kokouksia säännöllisesti
  • valmistella ja panna toimeen asiat, jotka edustajisto on linjannut
  • tehdä lausuntoja ja kannanottoja opiskelijoita koskevista asioista, kaikilla kampuspaikkakunnilla
  • tiedottaa toiminnastaan Kaakon jäsenille
  • olla yhteydessä Suomen opiskelijakuntien liittoon (SAMOK) ja muihin opiskelijakuntiin
  • raportoida tehtävistään edustajistolle sekä jäsenistölle edustajiston kokouksissa.

Lisäksi hallitus tapaa Xamkin johtoa ja muita opiskelijaelämän kannalta tärkeitä tahoja. Erilaisien tapaamisien tarkoituksena on tuoda esille opiskelijoiden näkökulmaa keskusteluissa ja päätöksenteossa.

Huomio!

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Duis et nunc ut urna luctus porta. Sed non maximus dui. Praesent in arcu eu magna viverra malesuada in eu nisi. Morbi feugiat ligula iaculis accumsan sollicitudin. Vivamus sit amet dui in leo fermentum ultricies a id lacus. Mauris in varius ligula.

Hallituksen tehtävät

Päätösten toimeenpano, opiskelijoiden edustus, koordinointi ja kehittäminen, tapahtumien järjestäminen jne.

Opiskelijakunta Kaakon hallitus koostuu luottamustoimijoista ja hallituksen jäsenet valitsee Kaakon edustajisto järjestäytymiskokouksessaan vuoden loppupuolella. Hallituskausi kestää 1.1. – 31.12.  

Kaakon hallituksen vastuualueina ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, tutorointi, kansainväliset asiat, liikunta, tapahtumat ja viestintä. Hallitus vastaa tehtävistä yhdessä työntekijöiden kanssa. 

Jos näköalapaikka opiskelijakunnan operatiivisessa kärjessä kiinnostaa, hae mukaan hallitusjoukkoon!

Hallitus 2023

kuvassa Emmi Matinheikki

Emmi Matinheikki

Hallituksen puheenjohtaja

kuvassa Terppa Kuismin

Terppa Kuismin

Hallituksen 1. varapuheenjohtaja, Tapahtumat ja palvelut, KoHy
kuvassa Laura Laakso

Laura Laakso

Hallituksen 2. varapuheenjohtaja, Tutorointi

kuvassa Miika Hämäläinen

Miika Hämäläinen

Hallituksen 3. varapuheenjohtaja, Viestintä
kuvassa Nelli-Noora Kortelainen

Nelli-Noora Kortelainen

Hallituksen jäsen, Tapahtumat ja palvelut
kuvassa Anne Halinen

Anne Halinen

Hallituksen jäsen, Tutorointi
kuvassa Päivi Räsänen

Päivi Räsänen

Hallituksen jäsen, Viestintä
kuvassa Atte Tamminen

Atte Tamminen

Hallituksen jäsen, Tapahtumat ja palvelut, viestintä
kuvassa Jesse Rinneranta

Jesse Rinneranta

Hallituksen jäsen, KoHy