Hei opiskelija! Hae MOAS Oy:n hallitukseen opiskelijaedustajaksi!  

MOAS Oy on Mikkelin kaupungin omistama osakeyhtiö, joka ylläpitää useita vuokra-asuntoja Mikkelin eri asuinalueilla. Osakeyhtiön hallituksen tehtävänä on valvoa yhtiön toimintaa, seurata tunnuslukuja, Mikkelin alueen tilannetta ja tarvittaessa reagoida niihin. Hallituksen kokouksista maksetaan osallistujille kokouspalkkiot kaksi kertaa vuodessa ja lisäksi vuosipalkkio. Opiskelijaedustajana olet täysimääräinen hallituksen jäsen.  

– Opiskelijaedustajana pääset tuomaan tärkeitä asioita esille opiskelijoiden asumiseen ja viihtyvyyteen liittyen, sekä tekemään varsinaisia päätöksiä näiden edistämiseksi. MOASin hallituksessa on myös mahdollista oppia, saada tukea ja esittää aivan uudenlaisia ideoita. Tärkeintä hallitustyöskentelyssä on hyvä perehtyminen ja valmius pitää ääntä, kertoo MOAS Oy:n hallituksen opiskelijaedustaja 2021–2023 Rico Martikainen.  

Edellytämme hakijoilta halua vaikuttaa ja toimia aktiivisena Xamkin opiskelijoiden äänenä Mikkelin opiskelija-asuntoja koskevissa asioissa. Etuna näemme aikaisemman kokemuksen esimerkiksi jonkin organisaation hallituksessa toimimisesta. Toimikausi alkaa tänä keväänä ja kestää arviolta enintään kaksi (2) vuotta. Valittu henkilö perehdytetään tehtävään.  

Haku päättyy 15.3.2023 ja valinta tehtävään esitettävästä henkilöstä tehdään Kaakon hallituksen kokouksessa 16.3.2023. Hakulomake: HAE TÄSTÄ 

Lisätietoja:
Emmi Matinheikki 

Hallituksen puheenjohtaja
emmi.matinheikki@opiskelijakuntakaakko.fi