Coronarian kautta saapunut kuntoutuja Miia Salin työskentelee osana Kaakon tiimiä sosiaalisen median ja viestinnän sekä asiakaspalvelun parissa. 

Tähän mennessä hän on päässyt kokeilemaan somettamista, rutiinien omaksumista ja selviytymistä päivittäisessä työssä. Kaakkoon hän saapui huhtikuussa ja harjoittelu jatkuu kesäkuun alkuun.

– Kouluympäristöön palaaminen on yksi peloistani, vaikka kaipaankin koulua. Kuitenkin heti ensimmäisenä harjoittelupäivänä Aikion Jenni antoi ammattimaisen mutta rennon ja leikkisän kuvan itsestään sekä opiskelijakunnan tiimistä. Tuntui, että ehkä tämä onnistuukin! kertoo Miia Salin. 

Miia on kotiutunut Kaakon Kouvolan toimistolle, missä hän saa tehdä, oppia ja harjoitella uusia sekä entuudestaan tutumpia asioita. Hän on myös päässyt tutustumaan Kotkan kampukseen. 

Harjoittelussa Miia hyödyntää myös harrastustaan valokuvausta sekä videoiden tekemistä. Tavoitteena hänellä on oppia tuottamaan uudenlaisia materiaaleja ja laajentaa osaamistaan erityisesti viestinnän osalta.  

– Rutiineissa pysyminen on haastavaa monen vuoden sairasloman jälkeen, mutta aamulla on aina kiva ajella kampukselle. Toivon, että onnistun tekemään paljon Kaakon ja opiskelijoiden hyväksi. Haluan oppia ja kokea joka päivä enemmän, sanoo Miia Salin. 

Harjoitteluajan hyvät kokemukset sekä kohtaamisista ihmisten kanssa että työnteosta ovat tuoneet Miialle varmuutta.  

– Olen iloinen, että olen saanut tehdä oikeita askareita ja koen, että harjoittelu Kaakossa on vienyt kuntoutustani eteenpäin. Xamk ja Kaakko ovat todella rauhallisia ja ystävällisiä paikkoja. Ei tarvitse jännittää liikoja, kertoo Miia hymyillen.