Iina Hoteila

Jos pitäisi kuvailla tätä kevättä opiskelujen ja äitiyden osalta, sanoisin tämän olleen erilaista, haastavampaa, hetkittäin raskasta, mutta silti opettavaista. Kevään aikana olen saanut tasapainoilla saadakseni raportit ja esitykset pakettiin samalla tarjoten virikkeitä päiväkoti-ikäiselle, joka kaipaa kavereitaan ja leikkejään siellä ympäristössä. Samaan aikaan kun ohjaa saksilla leikkaamistreenejä tai yhdistämään pisteestä pisteeseen eri dinosauruksia, hoituu omalla koneella virtuaalihotellin talouspäätösten teko ja PowerPoint-esityksen visuaalisen ilmeen huolittelu. Entistä tutummaksi ovat tulleet Teams-tapaamiset ja videotallenteiden tuijottelu yömyöhään, kun on täydellinen hiljaisuus ja rauha keskittyä. Omasta ajasta neuloen Netflixin ääressä tai tunnin lenkistä yksin metsäpoluilla on muodostunut sellaista arjen luksusta. Tärkeää onkin ollut opetella lempeyttä omaa suoriutumista kohtaan niin opiskeluissa kuin kotonaolossa. Kirjoitushommia on tullut priorisoitua hieman mielenkiinnon mukaan, ja kyllä ne korissa olevat pyykit voivat odottaa vielä sen yhden illan pesua.

Eniten tänä keväänä olen kaivannut opiskeluissa sitä lähiopetusryhmän ryhmähenkeä ja huumoria. Kun reilu 1,5 vuotta on tehty töitä yhdessä, on jännää siirtyä etäyhteyksien päähän. Kaikki rento höpöttely on jäänyt ja AC-luokassa istutaan hiljakseen välillä kuitaten chat-boksiin ”kuuluu, näkyy”. Kahvinhakureissut A-kahvilasta ovat vaihtuneet ryhmävideopuheluihin sekä snäppäilyyn siitä, mikä Nocco- tai Battery-maku on tänään testissä. Toki kotona ollessa hiljaisia hetkiä ei juurikaan ole, kun samassa huoneessa härrää reipas 3,5-vuotias haluten huomiota juuri silloin, kun vuorossa olisi oman osuuden esittäminen ryhmäprojektista. Kun se kyselytulva iskee, ei vastaukseksi riitä ”Katsotaan sitä vähän myöhemmin” tai ”Ajetaan niillä pikkuautoilla hetken päästä”. Innokkaasti poika olisi myös kommentoinut muiden ryhmien esityksiä, mutta siinä hetkessä mikrofoni oli hiljennettynä ja nämä lausunnot jäivät vain keittiömme pöydän ääreen. Onneksi opiskelukaverit ja opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä ja nämä välikommentit on otettu piristyksen näkökulmasta. Kiitos myös Ryhmä Haulle ja Pelastuspartiolle, että läppärin ääressä on saanut istua hieman pidempään kuin 10 minuuttia keskittyen oikeasti aiheeseen.

Silti todella todella todella toivon, että syksyllä pääsemme takaisin kampukselle opiskelemaan yhdessä tutkinnon viimeisiä opintojaksoja ja nauttimaan ravintolapalveluiden ruoista sekä herkuista. Voin myöntää, että DeXin vihanneslohta ja pulled pork burgereita on jo ikävä – saahan annoksen hakea suoraan tiskiltä ja nauttia aivan rauhassa kavereiden kanssa kuulumisia kasvokkain vaihtaen. Tänään aion kuitenkin nauttia kesäkauden ensimmäiset grilliruoat ja jälkiruoaksi persikka-passion-rahkakakkua, sillä poikkeusoloista huolimatta on aihetta juhlaan.

Hyvää äitienpäivää