Opiskelijakunta Kaakon vuoden 2020 hallituksen puheenjohtaja Iida Pilli-Sihvola valmistui 18.12. Xamkista Yhteisöpedagogiksi (AMK)! Iida piti myös valmistuvan opiskelijan puheen, minkä pääset lukemaan alta.

”Arvoisat kanssa valmistuvat opiskelijat sekä muut juhlaa seuraavat.

Tässä sitä nyt vihdoin ollaan, 210 opintopistettä Pepissä ja tutkintotodistus postilaatikossa. Eihän sitä tutkintoa ihan tavoiteajassa tullut suoritettua, mutta tulipa kuitenkin. Haluankin heti kiittää kaikkia yhteisöpedagogikoulutuksen opettajia siitä, että jaksatte tukea ja tsempata jokaista yksilöä koko opintojen ajan.

Opiskeluaikani Xamkissa koostui opiskelun lisäksi myös vahvasti opiskelijatoimintaan osallistumisesta. Jo ensimmäisenä vuonna lähdin mukaan Mikkelin kampuksella toimivan Sokka ry:n hallitukseen ja myöhemmin opiskelijakunta Kaakon edustajistoon ja hallitukseen. Opiskelijatoiminnantäyteiset opintoni saivat arvoisensa päätöksen, kun toimin kuluvan vuoden ajan opiskelijakunta Kaakon hallituksen puheenjohtajana. Täytyy todeta, että korona onnistui sotkemaan upeat unelmani puheenjohtamastani vuodesta, mutta siitä huolimatta ja ehkä sen takia vuosi on ollut opettavaisin ikinä!

Opiskelijavaikuttajana on ollut kiinnostavaa päästä osallistumaan monipuolisesti Xamkin kehittämiseen ja parasta on ollut huomata, kuinka opiskelijalähtöisesti Xamkin henkilökunta lähtökohtaisesti toimii. Kiitos koko Xamkin henkilökunnalle arvokkaasta työstänne sujuvan ja hyvän opiskeluajan varmistamiseksi.

Xamk also offers students international studying environment and it has been great to get to know students from all over the world. And here we all are now, after years of studying we have finally gotten the diplomas. I hope you have enjoyed your years in Xamk and made some great memories. Opiskeluaika on ikimuistoista ja toivon, että vuodet Xamkissa ovat olleet kaikille niin ihania, kuin ne ovat minulle olleet.

Nyt on kuitenkin aika siirtyä kohti seuraavia seikkailuja ja työelämää. Vaikka työelämään siirtyminen jännittää vähän, olen varma, että Xamkista saamallani osaamisella tulen pärjäämään erinomaisesti. Opintoni nuorisotyön ja kansalaistoiminnan parissa ovat muovanneet minusta osaavan, määrätietoisen ja tavoitteellisen asiantuntijan. Aion kantaa Xamkin lippua korkealla, mihin ikinä päädynkään.

Onnittelut jokaiselle valmistuneelle! Congratulations to all graduates!”

Opiskelijakunta Kaakko kiittää Iidaa suuresta opiskelijoiden eteen tehdystä työstä ja onnittelee kaikkia valmistuneita!