Iida Pilli-Sihvola

Ihmisillä on luontainen tarve kuulua johonkin, olla osa yhteisöä ja tuntea itsensä hyväksi siinä. Aiheesta löytyy paljon teoreettista tietoa, mutta tarkastellaanpa asiaa minun kokemusten kautta. 
 
Olen itse ollut aina hyvin sosiaalinen tapaus ja minulla on ollut tarve päästä olemaan esillä sekä vaikuttaa ympärilläni tapahtuviin asioihin. Muistan kapinoineeni järjestelmiä vastaan alakoulussa ja vielä yläkoulussakin kunnes löysin yhteisöjäjoissa sain sosiaaliset tarpeeni tyydytettyä.  
 
Ensimmäinen kouluaste jossa löysin heti paikkani yhteisössä ja viihdyin läpi opintojeni, oli lukio. Heti aloitettua lähdin mukaan opiskelijakuntaan, jossa vierähti koko kolme vuotta. Se oli myös ensimmäinen koulu, jossa en tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta lainkaan. Lukion opiskelijakunnassa pääsin kehittämään toimintaa ja toteuttamaan ideoitani, mikä paransi sosiaalista hyvinvointiani huomattavasti. Ylimääräinen kapinointi unohtui ja opinnotkin sujuivat paremmin, kun tunsin oloni hyväksytyksi sekä ryhmässäni että opiskelijakunnassa. 
 
Lukiosta siirryin suoraan AMK-opintoihin ja jatkoin hyväksi todettua linjaa, aloitin aktiivitoiminnan heti ensimmäisen puolenvuoden jälkeen paikallisyhdistyksessä, jossa kerkesin toimia kaksi vuotta. Kahden vuoden aikana kerkesin saada ympärilleni sellaisia ihmisiä eri alojen opiskelijoista joihin en muuta kautta olisi tutustunut, nämä ihmiset ovat ympärilläni edelleen. Opiskelijakunta Kaakkoon päätin hakea saadakseni lisää haasteita ja päästäkseni tutustumaan kaltaisiini ihmisiin myös muilla Xamkin paikkakunnilla sekä valtakunnallisesti. 
 
Tässä toiminnassa on välillä jaksaminen koetuksella, jonka takia meidän yhteisön toimivuuden tärkeys korostuu erityisesti.  Yhteisöt eivät toimi automaattisesti ja välillä niiden eteen joutuu tekemään paljonkin työtä. Tärkeintä kuitenkin on, että jokaisella yhteisön jäsenellä on tunne siitä, että on hyväksytty itsenään osana yhteisöä. 
 
Meillä hallituksesta on muodostunut tiivis yhteisö, jossa jokaisella on tilaa sanoa mielipiteensä kenenkään sitä tuomitsematta. Toimivilla yhteisöillä on suuri merkitys ihmisen henkiselle, sosiaaliselle ja jopa fyysiselle hyvinvoinnille. Toivottavasti sinäkin olet löytänyt itsellesi yhteisöjä, jossa tunnet olon hyväksi ja saanut sitä kautta jopa elinikäisiä ystäviä.