Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) vieraili Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kouvolan kampuksella viisumikeskuksen vierailun yhteydessä keskiviikkona 15.1.2020. Tilaisuudessa oli noin 200 kuulijaa, jotka koostuivat korkeakoulun opiskelijoista ja henkilökunnasta.  

Tilaisuuden juonsi opiskelijakunta Kaakon hallituksen puheenjohtaja Iida Pilli-Sihvola ja korkeakoulun puheenvuoron piti talouden ja kulttuurin koulutusalajohtaja Petteri Ikonen. 

Ulkoministeri Haavisto kertoi puheessaan kuulumisia ulkopoliittisista asioista, kuten eurooppalaisen ja pohjoismaisen yhteistyön tärkeydestä Suomelle. 

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lupaprosessit herättivät keskustelua. Suurena huolenaiheena pidettiin sitä, etteivät kaikki korkeakouluun hyväksytyt opiskelijat pääse opiskelemaan, koska heidän lupa-asioiden käsittely Maahanmuuttovirastosta kestää pitkään.  

Kysymyksissä sivuttiin myös ekologisuutta ja nostettiin esiin talvipyöräilyn tunnettavuus Suomessa.  

Koulutusviennin osalta todettiin, että yhteistyö Kiinan kanssa on positiivista, joskin teknologian osalta olemme kilpailijoita. Afrikka mainittiin seuraavan koulutusviennin potentiaalisena kohteena.  

Brexit puhututti yleisöä koulutuksen ja vapaan liikkuvuuden vuoksi. Ministeri Haavisto totesi, että sopimukset ovat vielä auki eikä tarkkoja vastauksia sopimusten sisällöistä voida antaa. 

Tilaisuuden lopussa yleisö sai itse jututtaa Haavistoa ja ottaa kaveriselfieitä. 

Tallenne löytyy osoitteesta:
https://www.facebook.com/opiskelijakuntakaakko/videos/520309711921424/  

Lisätietoja: 

Pääsihteeri Jenni Aikio
044 702 8591

Hallituksen puheenjohtaja Iida Pilli-Sihvola
044 540 4549